tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kevätriemua ja kahvilan perustamista

Valittelin kerran, että kevät ei tunnu täällä samalla tavalla keväältä, kuin aikoinaan Oulun korkeudella. No tuntuu se nyt. Tässä kohtaa Begna-joki jäätyy talveksi ja on nyt hyvää vauhtia vapautumassa jääpeitteestään.  Ja mikä hienointa, näen Begnan nyt ikkunastani - jäiden aikana sitä ei vielä oikein hahmottanut.




Ja toisella puolella on täälläkin vuori, joka pitäisi varmaan valloittaa kesällä... se on kai vähän niin kuin tapana :). Ja jos katsotte tarkkaan, niin suoraan tuon valkoisen talon harjasta ylöspäin on tumma läiskä vuoren seinämässä. Sinne on louhittu luola, josta piti tulla tilan nykyisen isännän isoisän hautapaikka. Kuulemma melkoisen erikoinen persoonallisuus. No, fyysistä hautapaikkaa siitä ei tullut, mutta ehkäpä hän sieltä kuitenkin edelleen tarkailee tiluksiaan. 


Hevosillakin on kevättä rinnassa. Välillä ne intoutuvat sellaisiin kevätleikkeihin, että melkein pelottaa. Tarha kun on tässä vaiheessa kevättä kovin jäisen ja niljakkaan liukas. Mutta kaipa nuo tietävät, mitä tekevät. Hauskaa tuntuu olevan.





Ja kahtena yönä olen herännyt siihen, että vintilläni on käynnissä kissatappelu. Olen rynnännyt ulos ja pelastanut kaksi leikattua ulkokissaani kiertelevän mustavalkoisen kollin kynsistä :). Ja yhtenä yönä heräsin siihen, että kettu kiusasi hirvikoiria ja "pyydysti" myyrää parin metrin päässä koirien aitauksesta. Selvää keväistä leikkiä ja pientä kiusantekoa :). Joten kyllä se on kevät. Vaikka myöhässä onkin.

ps. nyt se on virallista. Minulla on työsopimus taskussa ja minusta tuli virallisesti maatilakahvilan ja - kaupan pyörittäjä. Tai oikeastaan taidan vastata koko tilan matkailun kehittämisestä ja markkinoinnista. Ja puutarhasta ja hevosista. Olen innoissani, mutta välillä mietin, että olenkohan haukannut vähän liian ison palan... Toisaalta minulla on nyt niin rento työnantaja, että suorituspaineita ei hirveästi ole. Katsotaan, toimiiko tämä.  Ja jos ei toimi, niin sitten yritetään jotain muuta.


Mutta miksi ei toimisi? Kun on tällaiset puitteet?
Yritän päästää teidät seuraamaan tätä prosessia mahdollisimman paljon. Koska vaikka ravintola onkin jo olemassa, niin oikeastaan kovin paljon muuta ei olekaan...

6 kommenttia:

  1. Mahtavat tilanne sinulla, oikein paljon onnea ja joustavuutta matkaan! Upean näköistä. Odottelen innolla 'tilanneraportteja'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Näi vei työt jo mennessään, että ei ehdi edes vastailemaan täällä... Olen kolunnut kaikki nurkat ja navetan aluset kameran kanssa ja löytänyt vaikka mitä aarteita :). Niin ja pistänyt paikan nettisivuja vähän uuteen uskoon ...

      Poista
  2. Komeat on maisemat! Onnea ja menestystä uudelle uralle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :). Näihin maisemiin ei kyllästy. Jotain nin tuttua, mutta kuitenkin erilaista.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut uudesta työpaikasta, hienoja uutisia! Ja ihan totta, jos tuo ei toimi, niin aina voi kokeilla jotain muuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pahin skenaario on, että kahvilassa on hiljaista ja joutuu itse syömään pullansa ja ostamaan kaikki kivat tavarat sieltä kaupasta - sinne kun tulee vain kivaa tavaraa :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!