lauantai 18. tammikuuta 2014

Pää pinnalla - nippa nappa...

Nämä päivitykset ovat nyt vähän tällaisia sääkeskeisiä, mutta niin se vaan on, että varsinkin täällä maalla asuessa, elämä pyörii näköjään näiden säiden ja kelien ehdoilla. Tänäänkin ajattelin käydä pikaisesti viemässä koirille vettä ja hevosille päiväheinät ja lähteä sitten kauppaan ja naapuriin kahville.  Lopulta tulin takaisin sisälle kolme tuntia myöhemmin, lumisena, märkänä ja hikisenä kaivettuani reittejä hankeen, lapioituani koirien tarhan tyhjäksi lumesta ja irroiteltuani jääpuikkoja hevosten pitkästä talvikarvasta. Täällä on lunta nyt varmaan lähemmäs 1,5 metriä ja lisää tulee koko ajan…Talom traktorimies oli hiihtoreissulla, joten piha on auraamatta ja joka paikkaan pitää kahlata tuollaisessa puolimetrisessä hangessa. Ja etäisyydet tässä pihassa ovat pitkät kesälläkin. Olin niin poikki, että jäi kauppareissu tekemättä ja päätin kaivaa pakastimesta ruokaa. 

Muuten pärjään kyllä, mutta kahvi pitää juoda mustana tai ehkä mielummin jättää kokonaan juomatta kun en mustasta kahvista niin välitä… täällähän kaupat on vanhanaikaisesti sunnuntaisin kiinni. Porkkanakakkua tosin löytyy - minulla on nimittäin menossa täydellisen porkkanakakkureseptin kehittely. Jaan sen sitten teidänkin kanssanne, kunhan olen siihen tyytyväinen. Muutama prototyyppi pitänee vielä syödä itse, että on kaikki ihan kohdallaan :). 

Tässä lisää lumikuvia tältä päivältä, olkaa hyvät! Kaunista on, sitä ei voi kieltää. Ja miettikää, että kaikki tuo lumi on tullut kolmessa päivässä...






5 kommenttia:

  1. Niinpä, onhan ne tunnelmallisia ja eksoottisia nuo kuvat. Vaan totuudella on toinenkin puoli ja se on raskasta työtä. Kuten kirjoitit, niin me maalaiset ollaan ilmojen armoilla ja säätiedotusta luetaan useaan otteeseen jokaisen päivän aikana. Niin talvella kuin kesälläkin. Ja onhan se kyllä sekin, että norjalaiset puhuvat säästä paljon enemmän kuin muut.Jaksuja! Täällä lopetti näköjään lumisateen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällainen lumimäärä tekee arjen huomattavasti rankemmaksi. Vaikka täällä on nyt aurattu pääväylät, niin paljon riittää ihan lapiohommiakin. Jos ne jättää nyt tekemättä, niin tilanne muuttuu paljon hankalammaksi kunhan se tuosta lauhtuu… eikä tämä noille eläimillekään ole herkkua. Etenkään tuolla metsässä - kauriit, ketut ja ilvekset ovat nyt kovilla, hirvet pärjäävät kyllä. Se surettaa :(.

      Poista
  2. Ah, niin kaunista. Ymmärrän kyllä, että on myös työlästä...mutta jos positiivisia puolia hakee, niin eipä tartte ainakaan suunnata erikseen mihinkiin punttikselle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan täällä kaunista - yritän muistaa nauttia siitäkin puolesta :). Joku kerran sanoikin minulle: "Mitä, eikö siellä ole kuntosalia?" :D

      Ei mua oikeastaan niinkän haittaa tämä oma työmäärä, mutta noiden eläinten takia harmittaa. Hevosten talvikarva kerää lunta ja niillä roikkuu sellaisia jääpuikkoja joka puolella - helinä vain kuuluu, kun ne liikkuvat. Odotetaan tänä pyryn loppumista, niin loimitetaan ne, jotta saadaan hevoset sulatettua edes vähän… Tosin ei en itse nyt mitenkään hirvittävän kärsiviltä vaikuta :).

      Poista
    2. Ehkä se on usein niin, että enemmän kärsivät ihmiset elikoita katsellessaan ja niiden kärsimystä arvuutellessaan :) Mutta toisaalta oikeassa oot siinäkin, että metsäneläimistä valtaosalle tommoinen lumimäärä on kurja juttu :(

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!