keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Voi mikä toukokuu...



Aivan uskomaton toukokuu. Tänäänkin oli taas pitälle yli 20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Kuumaa, mutta ei vielä tukalaa. Sireenit kukkii, kärpäset surisee ja ruoho kasvaa. Kesä tuntuisi olevan paljon pidemmällä, kuin mitä se oikeasti on.

Olen täällä nyt kotimiehenä/ tilanhoitajana, joten päivät ovat melkoisen kiireisiä. Tai ainakin pitkiä. Varsinkin, kun sain päähäni sen kasvimaaprojektin. Siinä kun syöttää hevosia ja ulkoiluttaa koiria, siirtelee hevosten aitauksia syötävän ruohon perässä (varsinaiselle laitumelle ei vielä pääse), sovittelee satuloita, ajaa nurmikkoa ja lapioi multaa kasvulaatikoihin (onko ne kasvulaatikoita nimeltään?), niin siinä on äkkiä päivä hurahtanut ja kello on taas kymmenen illalla. Ja miljoona asiaa tekemättä...

Mutta sen verran on aina aikaa, että voi hetkeksi istahtaa tuohon kuistille hakemaan inspiraatiota sisustuslehdestä ja juomaan yhden oluen. Alkoholittoman sellaisen - tavallisesta tulee vain pää kipeäksi. Norjassa on muuten erinomaisia alkoholittomia oluita ja ne toimivat oikein hyvin tällaiselle ajoittaiselle oluen ystävälle. Mulle se maku on tärkein, ei alkoholi.

Aika täydellistä. Vielä kun saisi saunan tuonne joen rantaan ja pääsisi sinne illalla pesemään päivän pölyt pois. Mutta ei täällä Norjassa. Nämä eivät ymmärrä saunan päälle. Ainakaan vielä :).

4 kommenttia:

  1. Kauniit ovat maisemat tuosta kuistilta katsoessa. Ja varmaan ansaitusti oluesi siinä sait nauttia!
    Täälläkin kesä on tullut vauhdilla ja saimme jo nauttia ensimmäiset helteetkin. Nyt sitten ihmetellään, miten äkkiä sää muuttui kylmäksi. Mutta onneksi tuo luonto muistuttaa, että kesä on jo ihan ovella!
    Aurinkoisia päiviä sinne edelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko täällä on pitää välillä vähän taukoja, työt ei tekemällä lopu tässä pihassa. Osittain omaakin syytä, kun on liian monta projektia meneillään yhtäaikaa :). Täälläkin nuo lämpötilat vielä vähän vaihtelevat. Pari päivää sitten oli yksi tosi kylmä päivä välissä, mutta sitten taas lämpeni. Ja yöt ovat nytkin tosi viileitä, vaikka päivällä sitten onkin lämmintä.

      Poista
  2. Kyllä on ollut monia ihania päiviä. Ja ah tätä ihanaa vihreyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän oikein imeä itseeni tuota alkukesän vihreyttä, kohta se muuttuu jo sellaiseksi tummemman vihreäksi.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!