sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kevät keikkuen tulevi








Olen muistaakseni otsikoinut ihan samalla tavalla myös jonain aikaisempana keväänä. Lupaavasti alkanut aikainen kevät muuttui viikon mittaiseksi lumisateeksi, ja nyt uutta lunta on tullut varmaan jo puolisen metriä. Jos linnut ei visertelisi niin optimistisesti, niin itsellä alkaisi usko loppua.

Lumisateesta huolimatta lähdin tänään päiväkävelylle ja napsin teille samalla kuvia tästä uudesta asuinympäristöstä. Kaunista on täälläkin, ja itseäni jaksaa aina vaan ihastuttaa nuo vuoren rinteillä kiipeilevät sumut tai pilvet, miksi niitä nyt kutsuukaan. 

Muutenkin elo tässä uudessa kodissa tuntuu päivä päivältä paremmalta ja olo levolliselta. Hirveästä muuttoruljanssista huolimatta tunnen itseni pirteämmäksi kuin aikoihin. Henkinen stressi väsytti paljon enemmän kuin tämä viime aikainen fyysinen ponnistelu. 

Tilan isäntä kertoi tänään, että heillä on sitten kompostori, että saan hyvää multaa keittiöpuutarhaani... siihen, jonka olin päättänyt tänä vuonna jättää väliin. Mutta saas nähdä... puutarhakirjat on nostettu jo laatikoista hyllyyn...

6 kommenttia:

  1. Todella kaunista maisemaa ja ihastuttava pihapiiri! Onnea paljon uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin! Siellä näyttää ainakin viikko sitten todellakin olleen edelleen - tai taas - talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Talvi täällä on edelleen, mutta ensi viikoksi on luvattu aurinkoa ja lämmintä joten eiköhän se tästä.

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!